Helsinki Volley 2 päätti alajatkosarjan voittoon

28.2.2017


Hyväntuulinen HEL Volley 2 lähti sunnuntaina Kisahallin pihalta yhteisellä bussikuljetuksella kohti Jyväskylää. Edellisen päivän tappio oli jätetty taakse, ja katseet käännetty kohti alajatkosarjan päättävää peliä. Pelillä ei ollut enää merkitystä HEL Volleyn jatkopeleihin, joten tarkoituksena oli päästä pelaamaan hyvällä sykkeellä ilman paineita ja saada itseluottamus omaan peliin takaisin.

 

Ensimmäiseen erään kentälle lähtivät Elina, Iita, Anni, Minttu, Assi ja Heidi sekä kahden liberon taktiikalla vastaanottavaksi liberoksi Niina ja puolustavaksi liberoksi Hanna. Kapteenimme Anni esiintyi pelissä poikkeuksellisesti incognitona numerolla 14, sekä salanimellä Hämäläinen. Syy saattoi olla joko vastustajan ja yleisön täydellinen hämääminen tai kotiin unohtunut oma pelipaita, ken tietää.

 

Ensimmäisen erän alku mentiin vastustajan kanssa tasatahtia, kunnes kymmenen pisteen korvilla saimme oman pelin rullaamaan rennosti ja varmasti. Nostot nousivat kuppiin ja puolustukset olivat varmoja – pääsimme pyörittämään peliä monipuolisesti laidoilta ja keskeltä, ja loppuerästä vastustaja ei päässyt enää kelkkaamme ollenkaan. Erä meille selvin numeroin 13-25.

 

Seuraavaan erään lähti ensimmäisen erän kuusikko. Saimme alkuun Elinan pahoilla syötöillä ja varmalla pelillämme repäistyä jo kuuden pisteen johdon. Tämän jälkeen saimme huomata, että JyLe oli selvästi parantanut otettaan tässä erässä, erityisesti puolustuksessa – jouduimme todella tekemään töitä, että saimme pallot kuolemaan kenttään. Erä eteni kuitenkin melko lailla rinta rinnan aina parinkymmenen pisteen korville, jonka jälkeen napostelimme loput erän pisteistä. Erä meille 21-25.

 

Pitkän erätauon jälkeen uuteen erään lähdettiin hyvällä mielellä, mutta myös varmana siitä, että JyväsLentis nostaa panostaan. Tämän saimmekin nähdä karvaasti heti erän alussa, kun vastustajan syötöt olivat meille myrkkyä, emmekä päässet rakentamaan omaa peliämme juuri ollenkaan. Tilanteessa 8-1 Venla vaihdettiin kentälle Annin tilalle, ja joukkueemme saikin Venlan ja pienen rytminvaihdoksen myötä katkaistua JyLen kapteenin syöttöputken. Tämän jälkeen erää jatkettiin melko tasaiseen tahtiin, mutta koska JyLe oli saanut alkuerässä vetäistyä selvän piste-eron meihin, ei tasatahti enää riittänyt. Erän loppupuolella kokeiltiin vielä saada uutta virtaa kentälle Kristan myötä, mutta ero JyLeen oli jo liian suuri. Erä jyväskyläläisille 25-16.

 

Neljänteen erään lähdettiin edellisen erän päättäneellä kuusikolla. Heti erän alkuun vastustaja sai viiden pisteen karkumatkan pahoilla syötöillään, jonka jälkeen Anni vaihdettiin kentälle nostovahvuuteen. Koko erä oli jäätävää jauhamista, älyttömän pitkiä palloja ja vastustajan haamupuolustuksia. ”Miten noi saa kaivettua noi pallot aina tuolta?”.  JyLe piti hienoista etumatkaa lähes erän loppuun saakka, mutta saimme pidettyä keskittymisemme kasassa, ja kuroimme lopulta eron kiinni, ja pääsimme pelaamaan jo paria ottelupalloakin. Toisessa ottelupallossa vastustaja löi pallon selvästi rajan yli, ja vaihtopenkki juoksi jo kentälle juhlistamaan voittoa, kun huomasimme, että tuomari näyttikin pallon osuneen torjuntaan, ja piste menisi vastustajalle. Pöyristyneenä tästä ”törkeästä tuomarivirheestä” sisuunnuimme ja pelasimme itsemme uudestaan ottelupallotilanteeseen (jälkikäteen kuulimme, että pallo oli oikeasti hipaissut pelaajamme kynttä, eli tämän ”pöyristyttävän tuomarivirheen” tuomio oli itse asiassa oikea). Tämän jälkeen vastustaja ehti saada eräpallon vielä ennen kuin neljännestä ottelupallosta lopulta veimme pelin omiin nimiimme. Neljäs erä 28-30, ja täydet pisteet kotiin tästä yli kahden tunnin pelistä!

 

Enpä muista, milloin olisin nähnyt noin paljon noin pitkiä palloja pelissä. Useita palloralleja jauhettiin kolme tai neljäkin kertaa puolelta toiselle, ennen kuin pallo saatiin lopulta kuolemaan. Pelasimme ennen kaikkea upeasti joukkueena, ja kaikki saivat paljon hienoja onnistumisia. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin ansaitusti HEL Volley 2:lta vastaanottava libero Niina, jonka nostoprosentti lähenteli huikeasti täyttä sataa. Vastustajalta parhaana palkittiin pahoja keskihyökkäyksiä takonut Pihla Pohjola.

 

Ah, voittaminen tuntuu vaan niin hyvältä. ”Jauhaa, jauhaa!”

 

- Iituli #17