Helsinki Volleylle ensimmäinen tappio runkosarjassa

16.11.2014










Pääkaupunkiin jäi kuitenkin yksi piste viisieräisen kamppailun jäljiltä.

Odotettavissa oli tiukka ottelu, kun sarjakärki kohtasi toistamiseen. Ensimmäisessä kohtaamisessa Tampereella Helsinki Volley oli niukasti parempi erin 2-3 ja nyt oli Meston vuoro kääntää erälukemat toisin päin.

Viimekertaiseen kohtaamiseen nähden Mesto oli saanut vahvistusta keskitorjuntaosastolle, kun Saara Lepistö liittyi joukkueeseen ja libero Sanna Häkkinen oli tänään mukana.

Helsinki Volleyn aloituksessa nähtiin tänään melko vakio kokoonpano, kun Sari Tauriainen, Mira Järveläinen, Jenni Mäkinen, Silke Niskala, Elisa Hasu, Ella Eloranta ja liberona Veera Salomäki astelivat kentälle.

Meston riveistä ottelun aloittivat Venla Huurne, Essi Tukia, Jenni Tuovila, Emma Mutka, Saara Lepistö, Eevi Ylä-Viteli ja libero Sanna Häkkinen.

Ensimmäinen erä alkoi kotijoukkueen vastaanoton takertelulla ja tilanteessa 1-4 Helsinki Volley otti aikalisän. Tästä hiukan piristyttiin ja saatiin Mestoa kiinni. Tilanteessa 4-8 vaihdettiin lennosta liberoksi Mirja Tuure. Helsinki Volley otti toisen aikalisän tilanteessa 14-19, jolloin saatiin oma puolustus toimimaan – Meston aikalisä seurasi pisteissä 18-20. Siitä kirittiin vielä ohikin pisteisiin 22-21, mutta loppukiri ei riittänyt. Mestolla oli tuuriakin matkassa, kun aloitussyöttö pyörähti verkon kautta kenttään ja aloituserä Mestolle 23-25. Mesto puolusti hyvin ja piti syötön vaikeana. Helsinki Volleylla oli vastaanotossa vaikeuksia ja turhan helppoja palloja jäi kenttään. Torjunta sentään toimi hyvin.

Toisessa erässä Helsinki Volleyn liberona jatkoi Mirja Tuure. Erän alkua avitti Helsinki Volleyn vahva torjuntapeli. Tilanteessa 8-4 Meston aikalisä. Helsinki Volley kävi jo 11-4 johdossa, mutta Meston vahvojen syöttöjen takia kotijoukkue joutui ottamaan aikalisän pisteissä 11-8. Seuraava aikalisä Mestolle tilanteessa 16-10. Tästä edettiin tasaiseen tahtiin loppuhetkille saakka, mutta Mesto ei tavoittanut kotijoukkuetta ja erä kirjattiin Helsinki Volleylle 25-18.

Kolmanteen erään Mesto vaihtoi Emilia Kuupon Emma Mutkan tilalle. Erä alkoi Helsinki Volleyn vahvalla torjuntapelillä, joka pakotti Meston ottamaan aikälisän tilanteessa 6-2. Helsinki Volley käy 13-8 johdossa, jonka jälkeen vastaanoton kanssa syntyi jälleen ongelmia.Tilanteessa 14-11 Veera Salomäki palasi taas liberoksi. Helsinki Volley etenee ja tilanteessa 17-11 Meston aikalisä. Tästä eteenpäin oli kotijoukkue vastaanoton kanssa vaikeuksissa ja helppoja palloja putoili kenttään. Helsinki Volley aikalisälle tilanteessa 19-14. Pisteissä 20-17 Helsinki Volley vaihtaa Katja Metsäkoivun Sari Tauriaisen tilalle ja tilanteessa 21-18 vaihto takaisin. Erän lopun 23-24 tilanteessa Ella Eloranta vaihtoon ja Elina Pirttimäki tilalle. Erä kuitenkin lopulta Mestolle 23-25.

Neljännessä erässä nähtiin pitkiä taistelupalloja ja erä eteni tasaisesti. Aikalisät erässä seuraavasti; Mesto 11-7, Helsinki Volley 13-14, Mesto 17-14. Tilanteessa 19-18 Helsinki Volley vaihtaa Elorannan tilalle jälleen Pirttimäen. Erä Helsinki Volleylle 25-22.

Viidennessä erässä Mesto pakottaa Helsinki Volleyn aikalisälle 1-6 tilanteessa. Helsinki Volleylla on suuria vaikeuksia vastaaanotossa. Tilanteessa 1-8 Helsinki Volley vaihtaa Niskalan tilalle Pirttimäen. Helsinki Volleyn toinen aikalisä otetaan pisteissä 2-11. Tämän jälkeen Helsinki Volley saa pelinsä kuntoon ja taka-ajon aikana Mesto ottaa aikalisänsä tilanteissa 5-13 ja 8-13. Erä kuitenkin lopulta Mestolle pistein 10-15.

Otteluvoitto Mesto Tampereelle erin 2-3 ja pistein 22-25, 25-18, 23-25, 25-22 ja 10-15.

Mesto syöttö oli vahvaa ja puolustus erinomaista läpi ottelun. Helsinki Volley oli vastaanoton kanssa vaikeuksissa ja "helppoja" virheitä pääsi syntymään liikaa.

Helsinki Volleyn valmentaja Seppo Hoivala; ”Nähtiin ajoittain hyvää lentopalloa. Mesto puolusti hienosti ja heillä oli vahvat keskipelaajat. Tappio harmittaa tietysti ja erityisesti kolmannen erän loppu, kun emme saanut sitä, siinä vastaanottomme petti.”.

Meston valmentaja Jani Huurne; ”Onneksi saatiin raskaan viikonlopun jälkeen voitto. Saara Lepistön tulo joukkueeseen vahvistaa keskipelaamista. Kolmannessa erässä kentälle tullut Emilia Kuuppo onnistui erinomaisesti”.

Parhaan pelaajan palkinnot saivat Meston Sanna Häkkinen ja Helsinki Volleyn Silke Niskala.

Seuraavaksi Helsinki Volley kohtaa Salohallissa Salon Viestin sunnuntaina 23.11 kello 14:00. Odotettavissa tiukkaa vääntöä, Salolla todennäköisesti liigapelaajia mukana. Lisäksi Salossa on odotettavissa runsaslukuinen kotiyleisö, joten merkkailkaa kalentereihinne "ristiretki Saloon" ja lähtekää kannustamaan Helsinki Volleyta paikan päälle.