Helsinki Volleylle kotitappio Raision Urheilijoita vastaan

21.10.2019






Helsinki Volley kärsi runkosarjassa ensimmäisen tappionsa, kun sunnuntaina Kisahallilla pidetyssä ottelussa vierasjoukkue Raision Urheilijat voitti Helsinki Volleyn pitkässä taistossa erin 2-3 (25-22, 26-24, 16-25, 16-25, 12-15).

Peliin lähdettiin kokoonpanolla Ellu, Sonja, Mona, Jossu, Ida ja Sofia, ja liberona hääräsi tällä kertaa Kirsi. Ensimmäisessä erässä joukkueet kulkivat pitkälti rinta rinnan, ja etenkin Sonja ja Ida tekivät ahkerasti pisteitä. Erän lopussa kotijoukkue sai viimein rykäistyä muutaman pisteen johtoaseman, jonka siivittämänä erä meille lukemin 25-22.

Toiseen erään lähdettiin samalla kokoonpanolla, mutta vierasjoukkue sai heti erän alkuun kiskaistua muutaman pisteen kaulan tilanteeseen 2-5. Valmentajamme Dirk Sauermann otti aikalisän, mutta vielä tämän jälkeenkin vastustaja ehti repiä johdon 2-7:ään asti ennen kuin kotijoukkue pääsi vauhtiin tehtailemaan pisteitä. Etenkin Ellun, Sonen ja Mämen onnistumisten kautta oltiin pian tasatilanteessa 11-11. Tämän jälkeen vastustaja onnistui repäisemään upeilla puolustuksillaan valtavan piste-eron. Sanni ja Lina vaihdettiin tuplavaihdolla tuomaan piristystä ja tempomuunnosta kentälle, mutta suunta saatiin käännettyä vasta silloin, kun vastustaja oli jo hurjassa 14-21 -johtoasemassa. Tämän jälkeen Helsinki Volley sai kuitenkin taas rivinsä kasaan, ja tiukan lopputaistelun jälkeen erä naulattiin meille pistein 26-24.

Pitkän erätauon jälkeen vastustajan peli-ilme oli piristynyt selvästi, kun taas kotijoukkueelle kasaantui vaikeuksia pelin eri osa-alueilla. Jo erän alussa RaisU otti muutaman pisteen johdon, joka kertaalleen saatiin kurottua, mutta tämän jälkeen vastustajan torjunnat ja huimat puolustukset johdattivat heidät erävoittoon lukemin 16-25.

Neljäs erä ei kotijoukkueen osalta ollut juuri edelliserää kauniimpaa, vastustajan kovat syötöt, puolustus ja torjunta saivat sekoitettua omaa peliämme niin, että kotijoukkueen puolelta ei tässä erässä löytynyt tarpeeksi ratkaisijoita siivittämään meitä erävoittoon. Lukemat vastustajalle 16-25.

Viimeinen erä oli tiukkaa taistelua puolin ja toisin, ja peliä edettiin rinta rinnan viimeisille pisteille saakka. Tällä kertaa kuitenkin Raision Urheilijat olivat kovempi joukkue. Erä heille lukemin 12-15 ja koko peli erin 2-3.

Meiltä parhaana pelaajana palkittiin monipuolisesti eri osa-alueilla onnistunut Ida Mämmi.

Ensi viikonloppuna Helsinki Volley matkaa Pihtiputaalle ja Jyväskylään vieraspelireissulle. Kisahallin parketeille palataan taas lauantaina 9.11., kun vastaan asettuu LP Viesti Akatemia.