1-3 voitto PuMasta!

14.10.2019



Helsinki Volley otti sunnuntai-illan ottelussa 1-3 (25-20, 19-25, 26-28 ja 16-25) vierasvoiton PuMa-Volleysta.

Ensimmäinen erä oli PuMan juhlaa: pumalaiset syöttivät kovaa ja hyökkäsivät tehokkaasti. Helsinki Volley pääsi kirin makuun vielä 1. erän lopussa, mutta se ei aivan riittänyt venyttämään erää. Toisessa erässä Helsinki Volley onnistui repäisemään johtoaseman tilanteessa 9-12 ja pystyi pitämään sen aina erän loppuun saakka. Etenkin Lina pääsi jekuttamaan näyttävästi PuMan puolustusta hienolla passarinpeipillään! Pitkälle erätauolle mentiin 1-1 tilanteessa.

Kolmannessa erässä puolestaan PuMa onnistui saamaan 10-7 johtoaseman tasaisessa väännössä. Helsinki Volley kiri 12-12 tilanteeseen, mutta PuMa pääsi taas karkumatkalle tilanteeseen 16-13. Helsinki taisteli taas tasoihin tilanteeseen 21-21. Siitä alkoikin armoton taistelu viimeisistä pisteistä. Lopulta sekavien tilanteiden jälkeen Roosa viimeisteli 3. erän Helsinki Volleylle pistein 26-28. Neljäs erä oli puolestaan selkeää Helsinki Volleyn hallintaa. Helsinki sai rikottua PuMan vastaanottoa ja onnistui hyökkäämään tehokkaasti - etenkin Sonjan ja Roosan johdolla.

Tähän mennessä Helsinki Volley on pelannut kuusi peliä ja ottanut kuusi voittoa menettäen vain yhden sarjapisteen.

Mikä parasta, tulevana sunnuntaina jatketaan kotipelin tunnelmissa: 20.10. Helsinki Volley saa vieraakseen jo kertaalleen tavatun Raision Urheilijoiden joukkueen!