3-2 voitto Kiskosta!

11.2.2019

Kuva: Thousandlake Films
Kuva: Thousandlake Films

Helsinki Volley otti tänään tärkeän kotivoiton ja kaksi pistettä oululaisen Kiskon kustannuksella.

107 katsojaa sai nähdä melkoisen trillerin, joka päättyi viidennessä erässä Helsingin 15-10 voittoon. Pelin kaksi ensimmäistä erää olivat selkeää Kiskon hallintaa. Etenkin hyökkäyksissä Kisko mätti palloa Helsingin puolelle eikä kotijoukkue pystynyt vastaamaan pommitukseen. Pitkälle erätauolle mentiin Kiskon voitettua ensimmäiset kaksi erää pistein 18-25 ja 20-25.

Kolmanteen erään joukkue lähti taistelemaan uudella asenteella ottelun voitosta. Taktiset muutokset auttoivat joukkuetta ja kolmas erä olikin tilanteen 7-7 jälkeen vahvaa kotijoukkueen suorittamista. Onnistujia löytyi erässä laajalta rintamalta. Neljäs erä oli puolestaan jännittävin - Kisko johti alkuerää 7-11, mutta kohta joukkueet olivatkin jo tasoissa etenkin Ida Mämmin ja Roosa Heikkiniemen onnistumisien kautta. Loppuerä mentiin rintarinnan molempien joukkueiden puolustaessa uhrauvasti, mutta niin vain Roosa takoi viimeisen pisteen Kiskon kenttään ja luvassa oli 5. ja ratkaiseva erä.

Sama neljännen erän taisteluilme heijastui viidenteen erään: Roosa, Katja ja Netta taituroivat pisteitä ja lopputuloksena oli 3-2 taisteluvoitto kotikentällä! Tänään joukkue osoitti taisteluhenkeään nousemalla 0-2 tappiollisesta asemasta mahtavaan 3-2 voittoon. Onnistujia löytyi jokaiselta pelitontilta ja etenkin syöttö-vastaanotto pelaaminen parantui pelin edetessä. Parhaana palkittiin huikean työn liberona etenkin puolustuspelissä tehnyt Elina.

Päävalmentaja Kirsi Hyttisen kommentit:
"Alussa emme olleet valmiita ja keskittyminen ontui. Myös Kiskon konkaripelaajat löysivät hienosti tyhjät paikat kentästämme. Ajatus alkoi löytyä kolmannesta erästä eteenpäin ja loppua kohden toteutimme omaa peliämme. Tasavahva kokoonpanomme näytti taas voimansa ja Elina liberotontilla käänsi koko joukkueen oikeaan menosuuntaan puolustuksillaan pelin momenttikohdassa."

Ensi viikon viikonloppuna joukkue suuntaa viimeiseen vieraspeliinsä Kouvolaan ja tämän jälkeen pelataan runkosarjan viimeiset kolme ottelua Kisiksellä! Jäljellä on siis enää 4 ottelua eli 12 pistettä on otettavissa.