Helsinki Volley aloitti yläjatkosarjan puhtaalla voitolla

14.1.2018

Komea 3-0 (25-18, 25-13, & 25-14) voitto Karelian Hurmoksesta!

Helsinki Volley aloitti voitolla ylemmän jatkosarjan pelit viiden viikon pelitauon jälkeen.150-päinen yleisö saapui tänään seuraamaan ottelua, kun Helsinki Volley kohtasi ensimmäistä kertaa pohjoisen kovan lohkon joukkueen. Karelian Hurmoksen tiedettiin entuudesta olevan varsin tasavahva joukkue johtotähtinään ulkomaan vahvistukset.

Pelin numerot kuitenkin puhuvat puolestaan: Helsinki Volley hallitsi ottelua alusta loppuun saakka. Tänään kentällä oli todella tiivis joukkue, joka työskenteli ahkerasti jokaisen pisteen eteen. Ottelun ensimmäinen erä alkoi 4-0 Tuulin tykittäessä syöttöjään. Hurmos sai kuitenkin pelin temmosta kiinni ja joukkueet kulkivat tiiviisti erän puoleen väliin asti yhdessä kunnes Helsinki nykäisi johtoasemaan. Toinen erä alkoi myös Helsingin hallinnassa ja pysyi siinä aina erän loppuun saakka. Pitkän tauon jälkeen Helsinki Volley jatkoi voitokkaalla pelitaktiikallaan ja paketoi pelin 3-0.

Vieras joukkueen Ozolina ja Albinelli väläyttelivät osaltaan hienoja lyöntejä pitkään vitoskulmaan ja vastustajan keskari Härkänen nappasi osuvasti jyrkkiä lyöntejä torjunnallaan.

Kotijoukkue kuitenkin näytti todenteolla sen missä salissa pelataan: Jossu ahersi torjunta osastolla ottaen hienoja kaappitorjuntoja, Liberot Sara ja Neea nostivat ja puolustivat tarkasti palloja ylös, Sonja hakkasi palloa rajasta useaan otteeseen ja puolusti uhrautuen, Siia sävelsi lyönti- sekä syöttöosastolla, biitsitaituri Ida syötti kovia leijasyöttöjään, keskarit Mona ja Iita pelasivat molemmat tehokkaasti keskellä ja napsivat niin laita kuin keskihyökkäyksiäkin pois vaastustajalta. Ottelun paras pelaaja Tuuli syötti useita ässiä sekä tarjoili kaikille pelaajille mainioita hyökkäyspaikkoja.

Päävalmentaja Kirsi Hyttisen kommentit ottelusta: "Vahva esitys pitkän pelitauon jälkeen. Koko joukkue alkaa osoittamaan vahvuutta, kun treenimäärät alkavat hipoa niitä lukemia mitä lentopalloilijan tällä tasolla pitääkin harjoitella. Erityisen ylpeä olen joukkueen torjunta- ja puolustuspelaamisesta. Ajatus pysyi tekemisessä ja joukkue oli yhtenäinen. Tämä päivä nautitaan, ja huomenna suunnataan katseet kohti pohjoista!"

Helsinki Volley suuntaa viikon päästä (21.1.) sunnuntaina Ouluun Ettan vieraaksi. Onneksi Helsingilläkin on oma Oulun vahvistus tiimissä...