Helsinki Volley taipui Salon Viestille

13.11.2017


Helsinki Volley taipui Salon Viestille kotona luvuin 2-3 (8-25, 25-21, 25-19, 23-25 & 10-15).

Viesti toi Kisikselle mukanaan Mestaruusliigaa pelaavasta joukkueesta monta vahvistusta ja ottelun aikana mahtava yleisö sai nähdä paljon hienoja suorituksia hyökkäyksistä ja puolustuksista lähtien.

Ensimmäisen erän kaikkien mahdollisten virheiden jälkeen Helsinki Volley ryhdistäytyi ja sai pelin uomiinsa - pitkälle erätauolle lähdettiin 1-1 tilanteessa. Helsinki Volley vei kolmannenkin erän ja näin korjasi itselleen ensimmäisen jaetun pisteen. Neljännessä erässä peli alkoi näyttämään toivottomalta tilanteessa 16-21, mutta joukkue ei luovuttanut ja taisteli itsensä 23-23 asemiin hienon puolustus- ja torjuntapelin asioista.

Viesti vei ottelun viidenteen ratkaisevaan erään verkkotuomarin viheltessä melko kyseenalaisen rajanylityksen Helsingille ja Viestin torjuessa eräpallon suoraan Helsingin kenttään. Viides erä oli yhtä jännittävä kuin kolme edeltävää erääkin ja joukkueet menivät rintarinnan aina 10-10 tilanteeseen saakka. Ottelun viimeiset 5 pistettä kuitenkin kääntyivät Viestille heidän rohkeiden lyöntiensä ansiosta.

Pelistä jäi häviöstä huolimatta paljon hyvääkin käteen ja kuten päävalmentaja Hyttinen totesi, pelissä hienointa oli neljännen erän nousu tasoihin ja yhtenäisesti joukkueena pelaaminen (sekä ensimmäisen katasrofi-erän jälkeen nousu taisteluun otteluvoitosta). Samalla se harmitti eniten, että neljännen erän kaksi viimeistä pistettä pomppivat Viestille.

Parhaimpana palkittiin Annika, joka taiteili niin passari- kuin hakkurihommissa joukkueelle pisteitä. Maininnanarvoista oli myös molempien joukkueiden liberopeli, joka oli vahvaa läpi ottelun. Suurkiitos kuuluu myös päivän kannustajille! 

Ensi viikon lauantaina Helsinki Volley lähtee Tampereelle ensimmäistä kertaa Rantaperkiön Iskun vieraaksi. Viikonloppuna nähdään, onko Helsingin joukkueesta Raiskun kovan voittoputken katkaisijaksi! Sunnuntaina joukkue suuntaa osaltaan Raisioon Raision Urheilijoiden vieraaksi.

Kovia 1.lohkon kärkipelejä on siis luvassa ja tärkeitä pisteitä jaetaan neljässä viimeisessä runkosarjan ottelussa! Tällä hetkellä Helsinki Volley on 1. lohkossa sijalla kaksi 18 pisteellä, Raisku ykkössijalla 22 pisteellä ja Raisu kolmossijalla 14 pisteellä.

Seuraava kotipeli pelataan Kisiksellä 3.12. klo 15:00, vastassa Oriveden Ponnistus. Tervetuloa kannustamaan!