Helsinki Volley syötti HPK Akatemian kumoon

3.10.2016

Helsinki Volley avasi kautensa sunnuntai-illan myöhäisottelussa Hämeenlinnan komealla Elenia Areenalla HPK Akatemiaa vastaan. Lähtökohdat otteluun olivat hyvät: Joukkue oli saanut harjoitella hyvin yhdessä, ja vaikka kaksi pelaajaa olikin puolikuntoisena, mahdollisti laaja pelaajarinki täydet 12 tyttöä kokoonpanoon.

Vastustajan illan kokoonpano oli kysymysmerkki, mutta vahva keskipeli tiedettiin HPK:n yhdeksi aseeksi. Myös passipeliä ennustettiin hyväksi, mikä pitikin paikkansa kun Oona Yli-Pekkala arvioitiin lopulta HPK:n parhaaksi pelaajaksi. Mainittavan arvoinen seikka on myös HPK Akatemian päävalmentajana tässä ottelussa toiminut, merkittävän lentopallouran Suomessa ja ulkomailla pelannut Sari Seppänen-Vekka.

Itse ottelussa ei vierasjoukkueella ollut suurempaa hätää missään vaiheessa – jo eränumerot 0-3 (18-25, 13-25 ja 17-25) sen kertovat. Vastaanotto parani ottelun edetessä ollen kolmannessa erässä jo miltei erinomaisella tasolla. Kauden avauserän mieleenpainuvia kohtia olivat mm. keskipelaajien, Lauran ja Monan, onnistuneet hyökkäykset ja ässäsyötöt, Sonjan varma laita- ja takakenttäpeli sekä Annikan syötöt ja toisen kosketuksen hyökkäys. Miila teki come backin lentopallokentille tehdenkin pisteitä omista korkeuksistaan. Viime kaudella HPK:n paidassa esiintynyt Sara napsi muutamia hienoja pelastuksia liberon tontilla.

Toisessa erässä Ellu osoitti kovuutensa laidassa: palloa lyötiin pisteeksi jopa käsien läpi! HPK ei päässyt missään vaiheessa kunnolla mukaan erään, mikä johtui pääosin Helsinki Volleyn todella hyvästä syöttöpelistä. Sonja syötti pitkän ässiä sisältäneen putken erän keskivaiheilla, ja erän kaksi viimeistä pistettä tulivat Siian upeilla ässillä.

Kolmannessa erässä liberon ruutuun asteli Neea, joka kiitti vastuusta ja pelasi virheettömän erän. Jossu tuli erän keskivaiheille syöttämään, ja syöttelikin pitkän putken. Helsinki Volleylle sattui pieni musta hetki jolloin valmentaja Gina veti ainoan kerran aikalisä-kortin taskustaan. Se tehosi, ja ottelun viimeisen pallon niittasi keskeltä kenttään Noora.

Helsinki Volleyn syöttämä ässien hurja lukema oli kaikkiaan 19!

Joukkueen peli-ilme oli todella hyvä. Koko joukkue onnistui hienosti, vaihtopenkki kannusti kovaa etenkin vielä hieman toipilaana olleen Tuulin johdolla, ja tässä pelissä apuvalmentajana ja huoltajana toimineet Turre ja Oona hoitivat omat ruutunsa JoJo Jaden apukäsinä mallikkaasti. Parhaan pelaajan palkinnon pokkasi tasaisen varmasti läpi ottelun pelannut Sonja.

Seuraava ottelu pelataan kotona Kisiksellä to 13.10. klo 18:30 – kannattaa tulla katsomaan tämän iloisen joukkueen ensimmäistä kotikoitosta! Vapaa pääsy.